Näytetään tekstit, joissa on tunniste luistelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luistelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Koko perheen remontti


Mummolan takapihalle jäädytetty pieni kenttä oli kirjaimellisesti tupaten täynnä joulupäivinä.

Mua oikeen hävettää tämän blogin ja muun siihen liittyvän jääminen. Harmittaa. Eikä ihan vähääkään.
Marraskuussa sain luvan liikkua ihan normaalisti. Mitään ei siis löytynyt, mikä on iso helpotus. 

Muuttokin tuli. Ihan uusi paikka eikä lähellä Fressiä tai muuta vastaavaa ainakaan tietääkseni. 

Yks isoin este mun pysymiselle ruuan suhteen kaidalla tiellä, on ollut mun mies. Mies joka liikkuu ja voi syödä mitä vaan ja kuinka paljon vaan. Eikä näy missään. Niin epäreilua. Ja kamalaa kun toinen raahaa epäterveellisyyksiä kotiin useasti viikossa.

No, nyt siihenki on tullut muutos. Nimittäin näkyy se sittenkin ;) (vahingonilo paras ilo)! Liikuntaa on vähemmän kuin ennen olosuhteiden pakosta, työ vähemmän fyysistä, mutta ruokahalu ja herkuttelu sama. Ikääkin on muutama vuosi lisää.
Nauroin hyvällä omalla tunnolla räkäsesti miehen astuttua puntarille. Sitä ennen veikattiin painoa. Mun arvaus oli kolme kiloa vähemmän mitä puntari näytti. Miehen arvaus n. 10kg vähemmän... 
Oonkin sitten ihan urakalla piikitelly miestä pilke silmäkulmassa. Tiedän sen tepsivän siihen. Ja samalla hyödyn minäkin. Kiero minä!

Mutta ei sekään meitä aja koko perheen elämäntaparemonttiin, että meillä on kummallaki mielestämme liikaa kiloja.
Vaan lapset. Ja terveys. Tulevaisuus. 
Me ei todellakaan haluttu tätä. Vaan alusta asti sitä mitä nyt lähetään hakemaan ja toteuttamaan.

Mies on pitkiä työmatkoja pois, ja vähintäänkin pitkiä työpäiviä. Lapsille se korvaa sen usein arvaamattomilla taskuilla ("...isin tasku aina on niin arvaamaton.."). Ja niissä on yleensä tuliaisiksi herkkuja. Mua ärsyttää jo pelkkä sen ajatteleminen. 
Moni lapsi syö varmasti enemmänkin, mutta mun mielestä ei tarvis sitä karkkipäivää edes kerran viikossa. 
Kyllähän me liikutaan nytkin, mutta siihenkin halutaan isompi muutos. 

Liikunnan ilohan on hyvä valaa lapsiin jo pieninä. Ilo nimenomaan. Ei mitään ikivanhoja Niemisiä jalkoihin ja mars hiihtoladulle verenmaku suussa. 
Välineurheilua sen väliin siis olla pitää. Kyllähän se itseäkin tsemppaa mielettömästi kun on kunnon kamppeet.

Terveys.
Siinä vaiheessa viimeistään on pakko alkaa miettimään, kun suvun liikkumaton puolisko lähtee sydänoperaatioihin ja muihin.
Omaa selkää alkaa säännöllisen liikkumisen puutos rasittaa eikä noita Sirdaludeja oo kiva napsia. Viimeksi liikkumattomana maatessani ja kipuja itkiessä vannoin että siinä tilassa en aio enää ikänä olla.
Kun on kaks lasta niin et vaan voi parin kuukauden välein rikkoa selkää niin ettei edes ylösnouseminen onnistu. Lääkkeetkin kun saa nukahtamaan lähes samantien. 

Mulla on omakohtaista kokemusta siitä koko elämäni ajalta että kun kroppa voi hyvin, niin mielikin voi. 
Nyt kun oon taas alkanut saamaan kilpirauhaslääkityksen suunnilleen parempaan päin, voin alkaa tosissani tekee asioiden eteen jotain. 
Ja ainahan mun unelma on ollut koko perheen yhteiset vaellusreissut, hiihtoretket, luistelut ja lenkkeilyt. Terveelliset ruuat sun muut.
Tää ei oo siis mikään uuden vuoden lupaus. Nyt on vain hyvä aika. Asiat on herätelly. Onneksi myös miehen. 

Meidän joululomaan on kuulunut lumityöt hyötyliikuntamielessä ja hiki niskassa. Kalorit palaa ja mieli lepää. Ja aikakin kuluu pihalla nopeammin. 
Myös luistelu on iso osa talvea ja jäälle suunnataan useamman kerran viikossa. Vanhempi lapsista sai vuosi sitten omat luistimet, mutta nuoremalle ne ostetaan vasta ensitalveksi.

Terveempää uutta vuotta ja koko loppuelämää!

Ps. Tammikuu tuo tullessaan uusia liikuntavälineitä tähän taloon. Meillä kun on tuolla kellarissa tilaa pienelle kotikuntosalille.
Ja paljon muutakin! Mun pää kuhisee kirjoitettavaa tänne. Onkohan täällä enää kukaan kuulolla? 

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Karkauspäivä liikunnan parissa

Hengissä ollaan ja toistaiseksi oon ainoa joka on vielä säästynyt tuolta kauheelta taudilta. *kopkop*

Tosiaan ollaan sairastettu oikein urakalla nyt viimeisten kolmen viikon aikana. Ensin oli se flunssa kuumeineen ja mies työreissussa samaan aikaan. Viikonloppuna saatiin oksennustauti mummilasta. La-ti oksensi esikoinen ja ma-ke nuorempi enkä tiedä jatkaako vielä huomenna. Tavaraa tulee molemmasta päästä. Mies oli myös taudissa mutta oksensi vain kerran ja lopun aikaa nukkui.
Viikonloppuna meidän oli tarkoitus mennä e-pohjanmaalta tulevan ystävän ja hänen kummityttönsä kanssa muumimaailman talviriehaan, mutta sattuneesta syystä se jäi. Ensvuonna sitten sinne ja kesällä tietenki heti kunhan on hyvät kelit.

Kun mies oli työreissussa niin se aika kun oltiin terveinä, me liikuttiin ahkerasti ulkona. Kalorit vain vilisi sykemittarissa kun tuolla lumessa tarpoi lasten kans.


Viime viikon liikuntamääräksi sykemittarin kans tuli 5,5h (+1h keilaus) (tavoite joka viikolle sykemittarin ohjelman mukaan 5h 45min). Kaloreita kului 1503, kun viikkotavoite on 2600kcal. Matka 6,5km, josta reilu 3km luistelua. Tuo oksennustauti vähensi tehokkaasti suunnitelmia.

Nyt alkuviikolla ei paljon oo ollut aikaa harrastella, mutta eilen otin ja lähdin anttilaan metsästämään tuohon meidän xbox 360:seen kinect:iä. Se löytyi, kuten myös pari peliä siihen.
Your Shape Fitness Evolved 2012! Mun uus paras kaveri. 

joo, on se joulukuusi siellä... :P

Tänään poltin 642kcal tuolla pelillä.
google.fi
google.fi
Niin hauskaa tekemistä ja nuo tänään kulutetut kalorit meni ihan vain tutustuessa peliin. Ei millään ois malttanut lopettaa :P. Jotain hyötyö siis tuostakin koneesta.

Kävin tänään lenkillä pitkästä aikaa. Ajattelin ensin hölkkäillä suht reippaasti 10min, jonka jälkeen 2min kävellen ja tuon toistaa kolme kertaa. No ensimmäinen 12min meni ja katsoin sykettä joka huiteli korkealla ja päätin kävellä reippaasti loppuajan väliin hölkäten. 1h meni, 531kcal kului. Keskisyke 156 ja max syke 192. Nopeuskeskiarvo 5.2km/h ja huippunopeus 16.8km/h (miten niin rakastan kaikkea tietoa mitä yhdestä lenkistä voi saada aikaan :P). Matkaa tuli 5,2km.
Mukana oli ezyshoes-liukuesteet, jotka ensimmäisten 15min jälkeen otin käsiini. Myyjä oli myynyt vahingossa mulle normaalimallin (ihmekö tuo oli halvemmat mitä netissä luki...) eikä juoksuun tarkoitettuja. Vasta parin käytön jälkeen huomasin netissä selatessani tuon. 

Samalla kun olin lenkillä hain vihdoinkin sen avantouintikopin avaimen. Taisin puhua siitä jo ennen joulua... niin se aika kuluu eikä mitään saa aikaseks.
Hommasin myös uimapuvun stadiumista ja ne tossut mulla olikin jo.

stadium.fi
Illalla oli siis vuorossa pieni kastautuminen avannossa...

iiks
Oli aivan ihanaa pitkästä aikaa päästä avantoon. Enskerralla taidan irrottaa otteen noista portaista ja uidakin vähän. Se tunne joka tulee avannon jälkeen on ♥!









Ps. Viikonloppuna GoExpoon ja toisena päivänä Hoplopiin ja uimaan koko perheen kans. 
Ja ensiviikolla meen käymään Fressissä harkitsemassa jäsenyyttä. Fressi on lähin meiltä, kilsan päässä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Jos se on tärkeää, keksit keinon. Jos ei ole, keksit tekosyyn.

Tosiaan nyt kun mies on tämän ja ensiviikon poissa niin otin tehtäväkseni katsoa kuinka paljon se vaikuttaa omaan herkutteluuni. Tänään kaupasta tarttui mukaan Parrotsin jogurttivadelmakuulia, mutta on sekin parempi entä karkit ja nuo on sen verran makeita ettei niitä montaa mene kerralla.

Kävin kaupassa tänään lasten kanssa tuplarattailla.
Kalorit vain vilisti sykemittarissa kun taivallettiin läpi tuulen ja tuiskun (no ei enää sillon edes satanut..) toisiks lähimpään kauppaan. Matkalla huomasin myös että renkaat tarvii kipeesti lisää ilmaa. Reilu tunnin kauppareissulla kaloreita paloi 336 ja ulkona kävelty matka oli n. 2,5km. Keskisyke 121 ja maximi 171 eli ihan tosissaan siellä sai puskea välillä eteenpäin kahden lapsen ja kahden kauppakassin kans.
Käytiin kotimatkalla jäällä pyörähtämässä ja lupasin N:lle että ruoan jälkeen tultais takaisin.

parrots.fi (tän viikon herkkuhetkiin)
Ruoan jälkeen lähdettiin taas ulos. Otin tällä kertaa vaan itselleni luistimet koska N ei kuitenkaan luistele. Luistelin 3km väliin työntäen samalla rattaita joissa I nukkui. 435kcal kului sillä reissulla luisteluineen ja rattaita työnnellen matkat sinne ja takas.
Inhoan ulkoilla varsinkin talvella jos ei itsellä ole mitään tekemistä. Tylsistyn alta aikayksikön jossain penkillä kököttäessä... ja talvella siinä myös jäätyy. On siis tosi kiva että itsekin voi luistella samalla kun N leikkii.
Nyt pitäis venytellä ja mennä nukkumaan.

pinterest.com
Tänään luin mukavan jutun siitä kuinka lumi tekee hyvää kiloille.

Aamupaino oli 55.8kg. (- >5kg) Jee! Hitaasti hyvä tulee :)
Vyötärö: 82,5cm (-10,5cm)
Alan pikkuhiljaa olemaan tyytyväisempi vartalooni. Keskivartalo tosin ei oo edelleenkään ollenkaan kiva (katsokaa roikkuvia mummoja uimahallissa ja miettikää jos sellanen keskivartalo ois jo reilu parikymppisenä), mutta paranemaan päin kovastikin.
Viime viikolla sain 40 istumaannousua. Mukavampi luku kuin sitä pari viikkoa aikaisempi pyöreä 0. :) Tästä on hyvä jatkaa.
pinterest.com
Tämän viikon tulevista liikunnoista en osaa kertoa muuta kuin että luvassa on varmasti luistelua ja laskiaisena pulkkamäkeen. Siinäpä ne todennäköisesti on jos ei ihmeitä tapahdu.
Tällä hetkellä sykemittari näyttää tälle viikolle 1091 kulutettua kaloria (maanantaina en tehnyt yhtään mitään) ja mittarin mukaan viikon tavoite on 2600kcal.
Eilen tosiaan tein n. 45min Tehokas rasvanpoltto -jumpan. Kuntoplussan dvd. En muistanutkaan kuin tuhannen tylsiä ne dvd:t voi olla! Ihmekään kun ei oo tehnyt mieli enää jumppailla kotona.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Ei ole syitä, on vain tekosyitä

Sain tänään tietää jääväni lasten kanssa kahdeksi viikoksi kotiin kun mies lähtee pohjoiseen työreissulle. Oulunseudulle. Hyvästi siis kaikki yksinäiset treenit siksi aikaa. Pitää siis keksiä muuta.

Hain perjantaina mun Polar ft60:sen. Sydän!
Lähdettiin samantien kauemmas mummolareissuun ja siellä sitten tuli testattua sitä kun oltiin ulkona ja käytiin luistelemassa.
Luistelin 1h 5min jonka aikana kulutin 310kcal. Keskisyke 129 ja max. syke 168.
Kuljetin nuorempaa lapsista pulkassa perässä ja pariin otteeseen sain yksinkin luistella, ja ai että rakastuin tuohon lajiin ehkä ekaa kertaa koskaan.
Pienenä käytiin paljonkin luistelemassa, mutta en sen jälkeen vuosiin voinut sietää sitä. Nyt kun taas alkaa osaamaan muutakin kuin vain pystyssä pysymisen niin luistelu alkaa olee hauskaakin. Ikinä en tosin mun jääkiekkoilijamiehen perässä tuu pysymään. Oon edelleen ihan myyty kun katson sen menoa jäällä.


Yhteensä la-su kulutin 950kcal liikunnalla.
Lauantaina oltiin kolmeen otteeseen ulkoilemassa lasten kans.
Juoksin aamulla tietä pitkin kahta pulkkaa ja kolmea lasta vetäen ja kauhukseni huomasin sykkeen käyneen 206:ssa jossain vaiheessa.
Illalla mentiin vielä ulos ja jätettiin nuorempi lapsista tädin hoitoon. Mentiin tarpomaan lumihankeen ja mies veljensä kans hyppi miehen isoveljen tekemästä pienestä mäkihyppytornista. Mun teki mieli mutta jänistin ja tyydyin vaan pariin otteeseen kiipeämään portaat ja katselee sieltä alas. Lopun ajasta remusin lumessa.



Enskerralla hyppään minäkin!



Ps. Se mun herkkulakko ei ole pitänyt, mutta siitäkin huolimatta juuri äsken mitattu iltapaino (yö) oli 56,7kg.
Viime torstaina sain vapaaillan joka meni istuessa villasukat jalassa pimeässä salissa kera ystävän ja hyvän leffan. Sen jälkeen heitin ystäväni kotiin ja kävin samalla istumassa iltaa. Mentiinpä sitten pasilan luottopizzeriasta hakemaan pizzat mukaan (kävellen tosin;)!) ja söin pitkästä aikaa roskaruokaa.
Pizza oli iso virhe. Ennen kuin olin saanut sen syötyä loppuun, niin alkoi hirvee turvotus. Kasvot, vatsa ja sormet turpos kunnolla. Huuletkin ja silmäluomet. Makasin lattialla syömässä ja huomasin että tuli pää kipeeksi ja tuntui että verenpaine kohos. Mitähän ihmettä? Vielä seuraavana päivänä oli tää pizzakrapula. Huomas todellakin ettei normaalisti syö tuollaista ruokaa.


tiistai 7. helmikuuta 2012

Koko perheen harrastus

Täähän alkaa tulla tavaksi. Luistelu nimittäin. Mikäs siinä kun koko perhe tykkää ja kenttä on vieressä.





Tänään olis ollut piloxing mutta valitsin raittiin ulkoilman ja luistelun. Eilen käytiin jäällä myös ja pulkkamäessä ja merenrannassa kävelyllä.
Sykemittari pitäis hakea ja lenkillekin saada itsensä...